Huittisten seudun työväenperinneyhdistys ry

Etusivu

Yhdistyksen toiminta

Tule jäseneksi

Yhdistyksen säännöt

Kansalaissota

Sotasurmat 1918

Muistomerkit

Tietojen keruu

Tilaisuudet

Kuvagalleria

Palvelulinkkejä

Yhteystiedot

 

Kansalaissota


Menneisyyden hallintaa

Nykyisyys muuttuu koko ajan menneisyydeksi. Tulkitsemme sitä oman muistitiedon ja muiden muistivarannon turvin. Mikä on totuus menneisyydessä tapahtuneesta ja mikä on totuus siitä, mitä tapahtuuu tänä päivänä. Muistiin merkitsijän toimia ohjaa hänen omat henkilökohtaiset asenteensa, hänen taustayhteisönsä pyrkimykset ja usein poliittiset päämäärät. (tarkoitus pyhittää keinot).

Nimitykset kansalaissota ja sisällissota kuvaavat itse sodan tapahtumia. Taistelut käytiin pääasiassa suomalaisten kesken. Sodan lopputuloksena oli kuitenkin, että venäläinen sotaväki poistui maasta. Vaikka Tartossa 1920 sovittiin rauhasta ja Suomen rajoista, ei käsittääkseni Suomi ja Venäjä/Neuvostoliitto olleet sodassa keskenään.

Huhtikuun alussa 1917 Hangossa maihinnousseiden 9.500 miehen vahvuisten saksalaisjoukkojen toiminnalla oli merkitystä sodan lopputulokseen tai ainakin lyhensi sotaa.

Punaiset eivät puolestaan taistelleet Suomen itsenäisyyttä vastaan, vaan katsoivat käyvänsä sotaa yhteiskunnallisen vallankumouksen puolesta. Sodan molemmat osapuolet vaativat Suomen itsenäisyyttä.

Kansalaissota jätti traagiset syvät arvet jakaen kansakunnan kahtia.
Kansalaissotaa edelsivät vuoden 1917 lakot ja mielenosoitukset kahdeksan tunnin työpäivän puolesta. Ensimmäinen maailmansota oli alkanut 1914. Suomi oli osa sotaakäyvää maata. Venäjän keisari tsaari Nikolai joutui luopumaan kruunustaan maaliskuussa 1917. Venäjälle muodostettiin tilalle väliaikainen hallitus. Suomeen tuli ankara elintarvikepula, ja työttömyys lisääntyi varsinkin eteläisen Suomen asutuskeskuksissa.

1. Suomen itsenäisyyden alkutaival oli hyvin surullinen. Erilaisten vaiheiden jälkeen suomalaiset ajautuivat sisällissotaan, jota käytiin 27. tammikuuta – 16. toukokuuta 1918.

Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta avusti valkoisia. Sota päättyi valkoisen Suomen voittoon.

Valkoiset valtasivat punaisilta mm. Tampereen, mutta siitä olisi ollut vielä pitkä matka Helsinkiin. Historiankirjoitus vähättelee mielestäni saksalaisten osuutta. Saksalaiset miehittivät melkoisen osan eteläistä Suomea. Kenraali von der Goltzin Itämeren divisioona hyökkäsi huhtikuussa 10 000 miehen voimin Hankoon ja aloitti marssin kohti punaista Helsinkiä. Saksalaiset valloittivat myös Lahden.

Kansalaissodan vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet poikkeuksellisen pitkäkestoiset. Sitä osoittaa sekin, että vasta vuonna 2008 saatiin nimitaulut punaisten muistomerkille Huittisissa ja sisällissodan punaiset uhrit siunattiin haudan lepoon.

Molemmat osapuolet syyllistyivät poliittiseen terroriin ja raakuuksiin. Erittäin synkän varjon lankettaa valkoisen terrorin aika heti sodan päätyttyä. Sodan aikana ja sen jälkeen punaisia tai punaisiksi epäiltyjä vangittiin laajamittaisesti. Sisällissota vaati yhteensä noin 37 000 uhria, joista punaisia oli 27 000. Taisteluissa kaatuneita punaisia oli 5 200, joten suurin osa 22 000 menehtyi nälkään tai mestattiin vankileireillä sodan päätyttyä ja teloituksissa sodan aikana.

2. Suurlakko 1917 ja Meijerikahakka

13. heinäkuuta 1917, käytiin Huittisten meijerillä kahakka, jota monet ovat myöhemmin pitäneet kansalaissodan lähtölaukauksena. Yksi meijeriä puolustanut isäntä pahoinpideltiin tajuttomaksi ja kahdeksan tuotannon pysäyttämistä yrittänyttä lakkolaista haavoittui pistoolin luodeista. Lukuisia pienempiä joukkotappelussa saatuja kolhuja paranneltiin ilman sairaalahoitoa molemmilla puolilla.

Meijerikahakka puhkesi kahdeksan tunnin työpäivää vaatineen maatalouslakon toisena päivänä. Meijerin johtokunta oli valmis pysäyttämään laitoksen väkivaltaisuuksien välttämiseksi, mutta eräät talollisosakkaat ja heitä tukenut herrasväki olivat toista mieltä.

Nimismiehen ja eläinlääkärin johdolla kerättiin noin 50 miehen suojajoukko, josta osa oli aseistautunut pistoolein. Kun 400 - 500 hengen mielenosoituskulkueen kärki yritti tunkeutua meijerin alueelle, alkoi käsirysy sekä kivien ja halkojen viskely. Aseina oli molemmin puolin myös kotitekoisia pamppuja, puukkoja ja polkupyörän ketjuja. Mellakka päättyi meijerin puolustajien ampumiin kymmeniin laukauksiin.
Nimismies itse joutui lakkolaisten käsiin jo kahakassa ja pantiin arestiin omaan virkahuoneeseensa. Myöhemmin päivällä lakkolaiset pidättivät kahdeksan ampujiksi epäilemäänsä vastapuolen keskushenkilöä. Useimmat kuuluivat paikkakunnan sivistyneistöön, jotka eivät olleet maataloustuottajia eli olivat lehmättömiä.

Nimismies vapautettiin pian kuvernöörin vaatimuksesta ja muutkin parin päivän kuulustelujen jälkeen. Käräjille asti juttu ei ehtinyt virkamiesten vitkastelun vuoksi koskaan. Loppuvuosi oli täynnä myrskyn merkkejä ja 1918 leimahti sisällissota.
Meijerin puolustuksen organisoinut piirielänlääkäri John Engdahl oli järjestämässä suurempaa kokousta Poriin, missä elokuussa 1917 perustettiin Satakunnan järjestyskunta. Huittisiin perustettiin Vartija-yhdistys, joka palkkasi kuusi entistä poliisia järjestystä valvomaan. Senaatti virallisti heidät nimismiehen alaisiksi konstaapeleiksi lokakuussa 1917. Yhdistys pyrki alusta pitäen aseistautumaan.
Aseitautuminen Huittisissa alkoi siis ensin valkoisten keskuudessa. Työväenyhdistysten kunnallisjärjestö päätti perustaa kaartin vasta marraskuun 11, päivä.

3. Vuoteen 1918 Huittisissa valmistauduttiin kuitenkin olevien olojen ja niiden jatkumisen kannalta. Valmistauduttiiin yleiseen äänioikeuteeen perustuviin kunnallisvaaleihin.
Vihamielisyys oli kasvanut, mutta yleensä vallankumous ei näköalaan mahtunut. Vasta helmikuussa 1918 tajuttiin, että kysymyksessä on sota.
Kansalaissodan alkupäivinä Lauttakylän otti valvontaansa Huittisten suojeluskunta. Huittinen oli valittu yhdeksi joukkojen keskityspaikaksi. Punakartilaisia pakeni Kiikkaan.

Helmikuun 4. päivän aamulla Porista saapui punakaartilaisten osasto ja ajoi suojeluskuntalaiset pakoon. Varsinaisia taisteluita ei käyty, mutta läpikulkijat tekivät paikkakunnalla sodan ensimmäiset murhat. (Kauppias Frans Malmberg, poliisikonstaapeli Matti Juti ja tilallisen poika Kustaa Keskitalo).
Huittisten punakaarti palasi Lauttakylään 5. helmikuuta.

Kunnallisvaltuuston kokous yritettiin järjestä kahteen otteeseen, muttei saatu päätösvaltaiseksi. Kuukauden 18. päivä Huittisten sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö teki päätöksen kunnallisen vallan ottamisesta työväen haltuun. Valittiin 7-jäseninen kunnallinen valtuuskunta. Vallanotto käsitettiin sotaolojen vaatimaksi tilapäistoimeksi. Olihan odotettavissa uusien lakien mukainen demokraattinen kunnallishallinto. Tähän viittaa myös se, että valtuuskunta pyysi kunnallislautakunnan esimiestä F.O. Juuselaa jatkamaan työssään seuraaviin vaaleihin asti.

Jokapäiväisen elämään vaikutti kuitenkin eniten punakaarti. Punakaartiin kuului esikunta, muonituskomitea, elintarviketarkastajat sekä viisi komppaniaa (ehkä n. 500 miestä). Punakaartiin rekrytoitiin väkeä, mutta monia sinne houkutteli sinne ruoka ja useita otettiin pakollakin.

Punaisten pako

Uusi vaihe koitti, kun huhtikuun 11. päivä alkoi Porin rintamalla punaisten perääntyminen. Huittisten läpi liikkui pakenevia punakaartilaisia, mutta myös naisia, lapsia ja vanhuksia.
Joukot poistuivat, mutta tuhosivat elintarvikkeita, upottivat höyryveneen ja Karhiniemen lautan ja sytyttivät tulipaloja. Liikkeitä ja yksityisten ihmisten taloja ryöstettiin. Myös paikalliset veivät elintarvikkeita.

Valkoiset saapuivat Lauttakylään lauantai-iltana 20.päivä huhtikuuta.

Viikonvaihteessa teloitettiin ensimmäiset punaiset. Heidän joukkoonsa kuuluivat punakaartilaisten komppaniapäällikkö Kalle Matara, 66-vuotias työmiehen vaimo Maijastiina Virtanen Palojoelta. (Matara oli ollut estämässä Lautakylä sytyttämistä tuleen ja jälkimmäinen ammuttiin henkilökohtaisten kaunojen takia), ensipäivinä murhattiin myös punakaartin elintarviketarkastaja Uuno Harhio ja palstatilallinen Antti Kantonen. Heitä seurasivat pian monet muut.

4 . Valkoinen terrori

Valkoisella terrorilla tarkoitetaan Suomen sisällissodassa valkoisen osapuolen sodan punaiseen osapuoleen ja Venäjän kansalaisiin kohdistamaa, taistelutoiminnan ulkopuolista poliittista väkivaltaa ja siihen liittyneitä rankaisu- ja kostotoimenpiteitä.

Näistä merkittävimpiä olivat välittömästi taisteluiden päätyttyä toimeen pannut teloitukset ja valkoisten paikallisten kenttäoikeuksien langettamat kuolemantuomiot.

Lisäksi terroriin sisältyivät sodan aikana ja sen päätyttyä punavankileireillä ilman oikeudenkäyntiä sekä leireillä toimineiden kenttäoikeuksien päätöksillä toteutetut teloitukset.


4.1 Teloitusten laittomuuden tai laillisuuden arviointia

Vaasan senaatti antoi tammikuussa 1918 valkoiselle armeijalle hyvin laajat valtuudet toimia sisällissodan punaista osapuolta vastaan. Senaatti ei kuitenkaan katsonut voivansa julistaa maahan sotatilaa, koska ainoa asiaa koskeva laki tai asetus oli Venäjän keisarin antama asetus sotatilasta ja jota senaatti itse ei ollut hyväksynyt osaksi lainsäädäntöämme.

Valkoisen armeijan ylin johto oli saanut sotilaskoulutuksensa pääosin Venäjällä, joten se hyvin tunsi mainitun asetuksen sisällön. Venäläinen sotatila-asetus antoi sisäisessä konfliktissa mahdollisuuden asettaa erityisiä kenttätuomioistuimia, jotka voisivat langettaa tuomioita Venäjän sotaväen rikoslain mukaisia tuomioita. Ongelmaksi muodostui jälleen se, että tuomiot olisivat perustuneet vieraan valtakunnan lainsäädäntöön.

Valkoisen armeijan johdon kannalta tilanne oli hyvin kiusallinen, sillä se olisi tarvinnut mainitunlaista lainsäädäntöä (omalta kannaltaan katsottuna kapinan) vastarinnan kukistamiseen. Vastarinta ymmärrettiin paljon aseellista toimintaa laajemmaksi ilmiöksi.

Helmikuun lopulla pääesikunta antoi "ohjeet sota-ajan oikeudenkäytöstä", jota sittemmin alettiin kutsua "ammutaan paikalla" -ohjeeksi. Kyseessä oli siis vain ohje, eikä mikään lakiin perustuva määräys. Juridisessa mielessä ongelmaksi muodostui jälleen se, että eduskunta ei ollut julistanut maahan sotatilaa.

Toinen sotatilan julistamattomuuden muodostama ongelma liittyi punaisten taistelijoiden aseman määrittämiseen. Koska maassa ei senaatin mukaan ollut voimassa sotatila, ei maassa voinut olla myöskään vihollistaistelijoita, joten valkoinen osapuoli tulkitsi tilanteen omalta kannaltaan siten, että punaiset olivat vain aseistautuneita siviilejä.

4.2 Sotatoimien jälkeiset välittömät teloitukset

Sisällissodassa ilmennyttä kuolleisuutta selvittäneen Sotasurma-projektin tilaston mukaan varsinaisissa taistelutoimissa kuoli 5199 punaista, mutta on syytä olettaa, että ainakin osa heistä on tosiasiallisesti ammuttu antautumisen ja/tai haavoittumisen jälkeen ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Maijastiina Virtasen tapaus

4.3 Kenttäoikeudet

Osa Suomen sotasurmat sivustolla luetelluista 7 370:stä surmatusta (luokka: teloitettu, ammuttu, murhattu) tuomittu kuolemaan kenttäoikeuksissa. Kenttäoikeuksien jäsenet olivat usein paikkakunnan valkoisia, jotka tunsivat tuomittavat jo sisällissotaa edeltäneeltä ajalta.
Tämä saattoi vaikuttaa joissain tapauksissa tuomioiden sisältöön siten, että tuomio langetettiin jopa ennen sisällissotaa tehdyistä vähäisemmistäkin rikkeistä.

Vaikka kyseessä oli määritelmällisesti tuomioistuin ei varsinaisesta oikeudenkäynnistä juuri koskaan voida puhua. Esimerkiksi syytetylle ei oltu määrätty puolustusasianajajaa kuin hyvin harvoin.

4.4 Vankileirit

Valkoisten ylläpitämillä punavankileireillä esiintyi poliittista terroria, erityisesti kesän 1918 alkupuolella. Vankeja teloitettiin sekä ilman oikeudenkäyntejä että eräissä tapauksissa vielä oikeudenkäyntien vankeusrangaistuksiin päätyneiden tuomioiden jälkeen. Ihmisiä hävisi jäljettömiin heidän palatessaan vankileiriltä.

4.5 Armahduslaki

7.12.1918 annettiin armahduslaki, joka johti käytännössä siihen, että valkoisten tekemiä rikoksia ei koskaan tutkittu saati ketään asetettu syytteeseen. Näin ollen myöskään ketään valkoiseen terroriin osallistunutta ei tuomittu mistään asiaan liittyvästä rikoksesta. Merkittävää on siis se, että mainittu laki katsottiin ylipäätään tarpeelliseksi laatia.

Nykyaikaisen oikeuskäsityksen ja myös kansainvälisen oikeuden mukaan vuoden 1918 valkoisessa terrorissa kyseessä olivat lähinnä sotarikokset, tai rikos ihmisyyttä vastaan tai kansanmurha.
Vuoden 1918 sodan tapahtumien oikeudellinen tarkastelu 2000-luvun alun näkökulmasta johtaa kuitenkin lähinnä jälkiviisauteen. Tilannetta tulisikin tarkastella puolueettomasti tapahtuma-ajan lähtökohtien pohjalta

5. Punaorvot

Suomen sisällissota 1918 jätti maahamme arviolta 20 000 punaorpoa. Sodan aikana ja sen jälkeen viha kohdistui myös heihin. Sisällissodan kauhut painoivat jälkensä lasten herkkiin mieliin-

Huittisissa 181 punaorpoa

Punaorpojen joukko yritettiin sijoittaa jotenkin valkoiseen Suomeen. Vuosien 1918-1919 taitteessa satoja lapsia siirrettiin Pohjanmaalle uudelleen kasvatettaviksi. Monet äidit kieltäytyivät antamasta lapsiaan sijaiskoteihin. Kun Suomen valtio ryhtyi maksamaan kunnille puolet punaorpojen huollosta aiheutuneista kustannuksista, punaorpokoteja ryhdyttiin rakentamaan innolla. Kasvatus oli isänmaallista ja uskonnollista.

Äitiensä luo jääneet lapset saivat köyhäinhuoltoavustusta. Punalesket eivät saaneet mitään. Jotkut heistä kävivät työssä. Ne, jotka eivät jostain syystä kyenneet ansiotyöhön tai eivät muuten saaneet työtä, saivat kunnalta avustusta mutta samalla he menettivät äänioikeutensa.
Punaleskille ei tahdottu antaa työtä. He kuuluivat sinne minne miehensäkin. Äidit kuitenkin sinnittelivät lastensa kanssa. Punaorvot ovat muistelleet ihmetellen sitä, miten äiti selviytyi "sellaisen lapsikaartin kanssa".

Olisi voinut käydä toisinkin?

Venäjän väliaikaisen hallituksen toimesta kutsuttiin koolle Suomen eduskunta, jota oli kielletty kokoontumasta ensimmäisen maailmansodan syttymisestä lähtien. Valtiopäiville eduskunta järjestyi vuoden 1916 vaalien tuloksen mukaisessa kokoonpanossa, jossa yksinkertainen enemmistö eli 103 paikkaa oli sosiaalidemokraattisella puolueella.

Heinäkuussa sosialistit saivat eduskunnassa hyväksytyksi valtalain, joka merkitsi eduskunnan julistautumista korkeimman vallan haltijaksi Suomen asioissa.
Venäjän väliaikainen hallitus ei hyväksynyt tätä, vaan vastasi hajottamalla eduskunnan. Uusissa vaaleissa sosialidemokraatit menettivät enemmistöasemansa eduskunnassa saaden 92 paikkaa ylivoimaisesti suurimpana puolueena.

Heinkuussa 1917 laeissa kunnanvaltuuston toimivaltaan kuuluviksi määriteltiin mm. oikeusavun ja koulutustuen järjestäminen vähävaraisille, työnvälistystoimistojen ja työttömyysrahastojen perustaminen sekä työttömien avustaminen. Yleisen kunnallisen äänioikeuden ikäraja laskettiin 20 vuoteen. Lisäksi valtuuston päätöksestä voi vedota kansanäänestykseen.
Samalla hyväksyttiin myös kahdeksan tunnin työaikalaki kaupassa ja teollisuudessa.

Jää arvailujen varaan

OLISIKO VUODEN 1918 TAPAHTUMAT VOITU VÄLTTÄÄ, JOS KUNNALLISVALTUUSTOT OLISI VALITTU YLEISILLÄ VAALEILLA?

Kansallinen Sovinto

Tie kohti kansallista sovintoa on ollut pitkä – kulku sitä kohti on kestänyt melkein näihin päiviin asti.
Aatetta ei kuitenkaan sodilla ja murhilla lannistettu. Kansalaisodan jälkeen sosialidemokraatit palasivat eduskuntaan suurimmaksi puolueeksi ja Huittisissakin menestyivät hyvin.

Todellista kansalaissovintoa ei saanut aikaan vielä talvisodan henkikään. Kansalaissota rasitti ja säilyi jakavana tekijänä Talvisodassa kuitenkin sekä punaisten että valkoisten jälkeläiset yhdessä taistelivat isänmaansa puolesta. Ilman tätä yhtenäisyyttä Suomi olisi miehitetty helposti.

Mielestäni kansakunnan eheytymisen kannalta merkityksellistä oli Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla –trilogian ilmestyminen. Teoksissaan Linna ei pyydä armoa punaisille eikä sääliä heitä kohtaan, vaan esittää heidät moraalisesti ja älyllisesti tasa-arvoisena osapuolena ja pyrkii valaisemaan syvältä heidän toimintansa vaikuttimia. Hänen kuvauksensa keskipisteenä olevat punaiset eivät ole passiivisia, kieroon kasvaneita, vajaamittaisia ja epäsosiaalisia ihmisiä, vaan aktiivisia, määrätietoisia, normaaleja ja nuhteettomia kansalaisia.

Linna puhui Dagens Nyheterin haastattelussa v. 1960 valkoisista valheista, jotka olivat muodostuneet yleisiksi käsityksiksi. Näinä hän mainitsi:
- valkoisen sodanjälkeisen terrorin uhrien määrän väheksynnän,
- ja sen että kansalaissodan tärkeimmäksi syyksi väitetään Venäjän vallankumousta, ei suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisia epäkohtia.
- Suomalaisten sosialidemokraattien väitettiin myös vastustaneen Suomen itsenäisyyttä, vaikka tämä oli niitä harvoja asioita, josta valkoiset ja punaiset olivat samaa mieltä.

Kooste: Aarno Korpela



Goldenage.fi sivut Etusivu Tänään Harrastukset Hyvinvointi Koti Luonto Matkailu Omat rahat Yhteiskunta Google Keskustelut